Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Dominoiko koirani minua? (Noup.)

Lisätty 07.04.2019

Nykyisten KOIRIA koskevien käyttäytymistutkimusten mukaan dominanssia ei esiinny aiemmin käsitetyssä muodossa, että tavallisen koiranomistajan pitäisi sitä ottaa huomioon koiran kanssa eläessään.  

Joissakin koirapiireissä on voimassa, edelleen, käsitys siitä, että koira yrittää dominoida ihmistä, olla lauman johtaja tiettyjen käytösten avulla. Koiran käsitetään dominoivan esimerkiksi kun se pyrkii ihmisen päälle sohvalla tai se pyrkii pitämään tassua ihmisen päällä, nojaa/istuu jalan päällä, murisee ruokakipponsa ääressä...

Koira ei yritä dominoida ihmistä!

Dominanssiajatus- ja teoria juontaa juurensa tutkimuksiin, joissa tarkkailtiin vangittujen susien laumakäyttäytymistä. Jopa itse tutkimusten tekijät ovat pyytäneet, että tutkimuksen tuloksia ei sovellettaisi käytäntöön, sillä tutkimukset ja niiden tulokset ovat olleet vääriä. Vääriä, koska tutkimus koski susia. Koira ei ole susi. Koira on domestikoitunut elämään ihmisen kanssa ja siten sen elintavat ja käyttäytyminen ovat erilaiset kuin susien. Susitutkimusten tulokset olivat vääriä myös, koska susia tarkkailtiin vangittuina eikä niiden luonnollisessa elinympäristössä. Ja vielä kerran, koira ei ole susi. 

Nykyisten KOIRIA koskevien käyttäytymistutkimusten mukaan dominanssia ei esiinny aiemmin käsitetyssä muodossa, että tavallisen koiranomistajan pitäisi sitä ottaa huomioon koiran kanssa eläessään.  

Jos koirasi haluaa maata päälläsi sohvalla, tai läpsiä tassulla, nojata jalkaasi - se haluaa sitä, koska sillä voi olla hyvä olla siinä, tai se haluaa lisää rapsutuksia, pitää ruokansa - se haluaa jotakin minkä se kokee kivaksi, kannattavaksi tai se yrittää pitää kiinni jo saamastaan resurssista. 

Yrittämällä ymmärtää paremmin koiran motiiveja pääsemme parempaan yhteistyöhön koiran kanssa. 

Luettavaa: Hyvää tietoa johtajuudesta ja dominanssista (sen puuttumisesta) voit lukea esim. Barry Eatonin kirjasta Dominanssi, totta vai tarua. (TARUA!) 

Evästeet

Tämä sivusto käyttää evästeitä tallentaakseen tietoja koneellesi.

Hyväksytkö evästeiden käytön?