Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.
Elämää aran koiran kanssa

Elämää aran koiran kanssa

Lisätty 31.10.2017

Pelokkaat, arat koirat ovat hyviä opettamaan meille ihmisille paljon, ja jos ei mitään muuta niin kärsivällisyyttä. Ennen kaikkea kärsivällisyyttä. Ja läsnäoloa. Ja koiranlukutaitoa. Ja monta asiaa stressinhallinnasta, ja pelottavien asioiden välttelyä, ”silmät selässä”-ympäristön skannaamista, u-käännöksiä...ja opit myös olemaan lähtemättä lenkille, jos koirasi elekielellään kertoo, että ”nurkan takana on ihan varmasti jotain vaarallista”.

Aran (tai reaktiivisen) koiran omistajalle on luultavasti kasvaneet silmät selkään, olet oppinut skannaamaan ympäristöä jatkuvasti mahdollisen ”vaaran” havaitsemiseksi ajoissa. Tai jos olet vastikään tutustunut uuteen koiraasi, joka on aremman puoleinen, onneksi olkoon - sinun ja koirasi elämän helpottamiseksi sinun on tullut viimeistään nyt aika opetella tuntemaan koiria vielä hieman enemmän. Mitä koirasi tarkoittaa kaikella käyttämällään elekielellään, jota toivottavasti haluat lähteä tarkkailemaan ja opettelemaan? Mikä aiheuttaa pelkoa ja eri sorttisia reaktioita koirallesi?

Opit pian välttämään pelkoa aiheuttavia kohteita, joten tuo ympäristön skannaus tulee tutuksi kuten, myös u-käännökset. U-käännökset ovat omituisen vaikea asia oppia. Se vaatii jonkin sortin uuden aivoalueen löytämistä, jotta aivot napsahtaisivat oikeaan asentoon ja ymmärrät lähteä toiseen suuntaan. ”Ei ole mahdollista, ei me haluta”, palata takaisin samaa reittiä pitkin, varsinkin jos koti on lähempänä siellä toisessa suunnassa! Aivonyrjähdys! 

Jossain vaiheessa u-käännökset helpottuvat, kun ymmärrät, että samaa reittiä palaaminen takaisin kotiin onkin koiralle paras mahdollinen asia, mitä voit sille sillä hetkellä antaa helpotukseksi sen stressiin. Paluureitti on jo kerran turvalliseksi (toivottavasti) todettu ja todennäköisesti koirasi osaa rentoutua sillä paremmin.

Stressinhallinta. Opit luultavasti jossain vaiheessa, milloin koirasi yksinkertaisesti on saanut liika-annoksen stressaavia tilanteita – se näkyy yleensä käytöksen (tai useamman) huononemisena. Joten alat välttämään liikaa stressiä aiheuttavia tilanteita, tai opit huolehtimaan kunnollisesta palautumisajasta stressaavien kokemusten välissä. Stressinhallinnan myötä saatat oppia myös toimimaan itse toisin, ihan kotonakin, miten voit olla oman toimintasi kautta aiheuttamatta lisästressiä koirallesi.

Pikkuhiljaa opit myös (tiukasti) ohjeistamaan muita ihmisiä, mm. kuinka teille tullaan kylään tai miten koiraasi saa tervehtiä, jos sitä yleensä saa ja kannattaa edes tervehtiä. Opit herkemmäksi. Herkemmäksi ymmärtämään koiraasi ja tekemään asioita sen hyvinvointi mielessäsi. Ja opit olemaan kuuntelematta ”eikö tuo ole nyt jo vähän liioiteltua (koiran suojelemista)”-kommentteja ystäviltäsi ja tutuilta. Pidät pääsi, koska vaihtoehto, ongelmallisesti käyttäytyvä stressaantunut koirasi, se elää kanssasi 24/7, sinulle eläminen stressittömämmän ja paremmin käyttäytyvän koirasi kanssa näyttää paljon houkuttelevammalta vaihtoehdolta, totta hemmetissä!

Kun olet oppinut yllämainitut ja myös huomaamaan missä vaiheessa koirasi EI VIELÄ stressaa ja pelkää liikaa, opit myös siedättämään ja vastaehdollistamaan koiraasi pelottaville asioille. Näihin tosin kannattaa ehkä hakea opastusta ammattilaiselta.

Miksi sitten koirasi ei saisi ”vähän” pelätä ja reagoida vastaantulevaan pelottavaan kohteeseen? Pelkäätkö sinä kenties hämähäkkejä? Entä, jos joka kerran kun lähdet ulos asunnosta, ulko-oven edessä killuisi hämähäkki, välillä vähän lähempänä, välillä vähän kauempana – pelkäisitkö sinä aina asunnosta poistumista? Vai siedättyisitkö ehkä jossain vaiheessa söpölle pikku hämyhäkille, vai hyökkäisitkö joku päivä sen kimppuun murha mielessäsi?

Koira voi pelätä monia asioita. Pölynimuriin siedättäminen kesti meillä n. 52 imurointikertaa, autoilupelosta puhumattakaan. Jokainen pelokas koira näyttää pelätessään aina suhteellisen samanlaiselta: pälyilyä/välttelyä/tärinää/läähätystä/jähmettymistä/haukkumista, hyökkäilyä - ja kun liika on liikaa, joskus se kunnollinen hyökkäys on ”paras” puolustus.

Aran koiran kanssa eläminen on haastavaa, mutta jos omistajana on valmis oppimaan lisää koirista, elämästä voi lopulta tulla paljon helpompaa. Ja parasta on, kun huomaa SEN muutoksen koirassa - kun kyljessä myhertelee rennompi, tyytyväisempi ja pelkäämättömämpi koira. Elämä hymyilee taas ja olette valmiina valloittamaan maailmaa - tai ainakin tunturin tai pari :) 

Jottei elämä tunnu yhdeltä taistelulta pelkoa vastaan, on aina välillä hyvä listata asioita jotka sujuvat, niitäkin kumminkin aivan varmasti on! 

Onko sinulla arka koira ja haluat parantaa yhteistä elämäänne? Arkajalka workshop voisi sopia juuri teille. Lisätietoa pian nettisivuilla ja Facebookissa! 

Kotikoira suosittelee: 

Evästeet

Tämä sivusto käyttää evästeitä tallentaakseen tietoja koneellesi.

Hyväksytkö evästeiden käytön?